19.12.2002

Asian tausta

A:n kieltäydyttyä 19.6.2000 ulosottoselvityksen antamisesta ulosottomies oli samana päivänä velvoittanut A:n 200 000 markan sakon uhalla vastaamaan ulosottoselvityksessä tehtäviin kysymyksiin 28.6.2000 mennessä. Tuona päivänä ulosottovirastoon saapuneessa kirjeessään A oli ilmoittanut kieltäytyvänsä antamasta ulosottoselvitystä sillä perusteella, että hän ei ollut velvollinen kertomaan ulosotossa asioista, joista hänellä oli oikeus kieltäytyä kertomasta häneen kohdistuneiden velallisen rikoksia koskeneiden epäilyjen vuoksi käynnissä olleessa esitutkinnassa.

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

Ulosottovirasto vaati, että A tuomitaan asetettuun uhkasakkoon, koska A:lla ei ollut ollut eikä ole pätevää syytä velvoitteen noudattamatta jättämiseen.

A pyysi, että hänellä vahvistetaan olleen pätevä syy olla antamatta vaadittua ulosottoselvitystä ja että hakemus hylätään tai, mikäli uhkasakko tuomitaan, se tuomitaan määrältään olennaisesti asetettua pienempänä.

A kertoi olevansa rikoksesta epäiltynä teoista, joista ja joihin olennaisesti liittyvistä seikoista selvitystä oli vaadittu.

A:n velvoittaminen selvityksen antamiseen rikkoisi hänen ihmisoikeuksiaan. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kohta sisältää vakiintuneen, myös Suomessa voimassa olevan oikeusperiaatteen, jonka mukaan rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä on oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Sama periaate on ilmaistu kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa.

A:n mukaan asetettu uhkasakko oli liiallinen ja kohtuuton. Asetettu uhkasakko oli määrältään A:n bruttovuositulojen suuruinen tilanteessa, jossa hänen ulosmittauskelpoinen omaisuutensa oli jo ulosmitattu.

Ulosottomies lausui, että esitutkinta ja ulosottoselvitys ovat oikeudelliselta luonteeltaan erilaisia ja perustuvat eri säännöksiin. Esitutkinnassa tutkitaan asianomaisen aikaisemmin tekemiä rikoksia, kun taas ulosottomenettelyssä pannaan täytäntöön jo annettuja oikeuden päätöksiä.

Käräjäoikeuden päätös 10.11.2000

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artikla oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä sisältää periaatteen, jonka mukaan rikoksesta syytetyllä on oikeus vaieta ja olla muutoinkaan myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (esimerkiksi Serves v. Ranska 20.10.1997).

Olennainen kysymys käsillä olevassa tapauksessa oli se, missä tarkoituksessa ulosottoviranomaisen toimenpiteet kohdistuivat A:han.

Käräjäoikeus totesi, että mikäli voitaisiin vakuuttua siitä, että ulosottoviranomainen olisi ryhtynyt selvitysmenettelyyn A:n väittämin tavoin tarkoituksin pelkästään saada A:lta näyttöä hänen syyllisyydestään, tulisi edellä mainitun sopimuksen 6(1) artikla sovellettavaksi ja A:lla olisi oikeus kieltäytyä antamasta ulosottoselvitystä.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei voitu lähteä siitä käsityksestä, että ulosottoviranomaisen menettely palvelisi pelkästään rikostutkintaa. Oli selvää, että aloite ulosottoselvityksen saamiseksi oli lähtenyt velkojilta. Kysymys oli siis velkojatahon oikeussuojasta ja sen turvaamisesta.

Mikäli julkinen valta ei pidä huolta sille asetetuista velvoitteista, oli seurauksena velkojatahon oikeussuojan heikkeneminen, mikä puolestaan oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteiden vastaista.

Ulosottoselvityksessä saattaa tulla ilmi seikkoja, jotka välillisesti saattavat osoittaa A:n syyllistyneen johonkin rikokseen. Ulosottoviranomaista sitoi kuitenkin ulosottolain 3 luvun 34g §:n mukaan vaitiolovelvollisuus, mikäli tieto oli saatu A:lta. Mainittu velvollisuus riitti takaamaan A:n oikeusturvan toteutumisen.

Käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla ollut lakiin tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen tai kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen perustuvaa oikeutta kieltäytyä antamasta ulosottoselvitystä.

A ei ollut esittänyt myöskään mitään pätevää syytä velvoitteen täyttämättä jättämiselle.

Ulosottolain 3 luvun 40 §:n 2 momentin ja uhkasakkolain 11 §:n perusteella uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienempänä, jos päävelvoitetta on olennaiselta osalta noudatettu tai velvoitetun maksukyky on merkittävästi alentunut taikka uhkasakon määrän alentamiseen on muu perusteltu syy.

A oli ilmoittanut bruttovuosituloikseen 200 000 - 250 000 markkaa. Siihen nähden asetettu uhkasakko oli määrältään liian korkea, jolloin oli olemassa perusteltu syy tuomita uhkasakko asetettua pienempänä.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n Helsingin kihlakunnan ulosottoviraston 19.6.2000 asettaman 200 000 markan uhkasakon sijasta 50 000 markan uhkasakkoon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Heikki Paimio.

Helsingin hovioikeuden päätös 22.2.2001

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi riidattomiksi seuraavat seikat. A oli todettu varattomaksi ulosottomenettelyssä 16.12.1994. Hänet oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin 13.11.1995. Ulosottoselvitys oli tehty 5.12.1997. Vireillä oli esitutkinta sen johdosta, että A:n epäiltiin syyllistyneen velallisen petoksiin mainitun ulosottomenettelyn ja konkurssin yhteydessä. A:lta oli ulosmitattu omaisuutta noin seitsemän miljoonan markan arvosta.

A oli kieltäytynyt ulosottoselvityksen tekemisestä kokonaan ja oli vedonnut pätevänä syynä uhkasakon tuomitsematta jättämiselle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan hänelle takaamaan oikeuteen olla rikoksesta epäiltynä todistamatta itseään vastaan.

Suomen perustuslain 21 §:n säännös oikeusturvasta takaa rikoksesta epäillylle oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja siten myös edellä mainitun sopimuksen 6 artiklan mukaisen oikeuden. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisältöä arvioitaessa oli otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mainittua oikeutta koskevat ratkaisut.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa I.J.L, G.M.R ja A.K.P vastaan Iso-Britannia (A: 19.9.2000) oli käsitelty artiklan rikoksesta epäillylle takaaman oikeuden olla todistamatta itseään vastaan soveltumista hallinnolliseen menettelyyn. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan laissa yksilölle asetettu velvollisuus antaa hallintoviranomaiselle tämän vaatimia tietoja ei välttämättä rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa. Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta oli tarkasteltava siltä osin kuin hallintoviranomaisen pakkovaltuuksin hankkimia tietoja oli käytetty oikeudenkäynnissä. Ihmisoikeustuomioistuin viittasi tuomiossaan Fayed-tapauksessa antamaansa tuomioon (21.9.1994, A-294-B), jossa oli todettu, että lainkäyttömenettelyn takeiden soveltamisella sellaiseen valmistavaan tutkintaan vaikeutettaisiin kohtuuttomasti monimutkaisten taloudellisten ja kaupallisten toimintojen sääntelyä yleisen edun perusteella.

Ulosottomiehen toimivaltuuksien taustalla oli valtiovallan velvollisuus toteuttaa ulosotossa aktiivisin toimin velkojan omaisuudensuojaa. Velkojan oikeusturvan toteutuminen riippui viime kädessä täytäntöönpanosta. Täytäntöönpanojärjestelmän tuli siten jo ihmisoikeuksienkin valossa täyttää tietty vähimmäistaso. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikoksesta epäillylle takaaman oikeuden olla todistamatta itseään vastaan soveltaminen ulosottomenettelyyn saattaisi siten aiheettomasti vaikeuttaa täytäntöönpanon toteuttamista. Näillä perusteilla ja edellä selostetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun perusteella hovioikeus katsoi, ettei ulosottomenettelyssä tule lähtökohtaisesti soveltaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan takaamia syytetyn oikeuksia ja ettei rikoksesta epäillyn oikeutta olla todistamatta itseään vastaan voida pitää pätevänä syynä kieltäytyä saapumasta ulosottoselvitykseen tai vastaamasta siinä esitettäviin kysymyksiin. Edelleen hovioikeus katsoi, ettei myöskään ulosottolain 3 luvun 34g §:ssä tarkoitettua ulosottomiehen oikeutta eräin edellytyksin antaa tarpeellisia tietoja viranomaisille voida sinänsä pitää pätevänä syynä edellä tarkoitetulle kieltäytymiselle.

Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, ettei A ollut esittänyt ulosottolain 3 luvun 40 §:ssä tarkoitettua uhkasakon tuomitsematta jättämisen edellytyksenä olevaa pätevää syytä olla täyttämättä mainitun luvun 33 §:ssä säädettyä ulosottoselvityksen tekemistä koskevaa velvollisuutta.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun uhkasakon määrän osalta.

Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoi, ettei syytä käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Torsti Hyrkäs, Pirkko Kauppinen ja Marjatta Möller. Esittelijä Katja Mäki.

Perustelut

Tapahtumat

A oli 19.6.2000 kieltäytynyt antamasta häneltä vaadittua ulosottoselvitystä. Kihlakunnanvouti oli A:n kieltäytymisen johdosta velvoittanut A:n 200 000 markan sakon uhalla vastaamaan ulosottoselvityksessä esitettäviin kysymyksiin 28.6.2000 mennessä. Sakon asettamista koskevan päätöksen mukaan ulosottoselvityksen tekeminen oli tarpeen, koska A:lla oli ulosotossa yhteensä 9,7 miljoonan markan velat. Päätöksen mukaan velallisen oli annettava ulosottoselvityksessä varoistaan ja veloistaan sekä luovuttamastaan omaisuudesta ja tekemistään oikeustoimista tiedot, jotka olivat tarpeen sen selvittämiseksi, voitiinko omaisuutta peräyttää ulosottoon. Kysyttävät tiedot olivat ratkaisevia etsittäessä vastaajan omaisuutta. Tarkemmaksi ulosottoselvityksen antamisen ajankohdaksi oli sovittu 28.6.2000 klo 10.

A ei saapunut 28.6.2000 ulosottoselvitykseen, vaan toimittamassaan kirjeessä ilmoitti, että hänellä oli pätevä syy ja myös laillinen ihmisoikeussopimuksin turvattu oikeus olla antamatta ulosottoselvitystä tilanteessaan eikä hän näin ollen saavu paikalle. A:n mukaan poliisin tutkittavana oli epäily velallisen petoksista kahden aikaisemman ulosottoselvityksen osalta ja kysymyksessä olivat nyt samat asiat. Oli ristiriitaista, jos hän ulosottoselvityksessä joutuisi kertomaan asioista, joista hänellä esitutkinnassa oli oikeus kieltäytyä kertomasta.

Ulosottoselvitystä koskevat säännökset

Ulosottolain 3 luvun 33 §:n mukaan ulosottomies saa tehdä ulosottoselvityksen täytäntöönpanoa varten tarpeellisten tietojen saamiseksi. Saman luvun 34 §:n mukaan velallisen on ulosottomiehen kutsusta saavuttava ulosottoselvitykseen asuin-, koti- tai oleskelupaikkakuntansa ulosottomiehen virkahuoneeseen. Luvun 34 d §:n mukaan ulosottomies voi määrätä velallisen, joka ei kehotuksen saatuaan täytä velvollisuuttaan, täyttämään sen sakon uhalla. Edelleen saman luvun 40 §:n 2 momentin mukaan uhkasakko tuomitaan maksettavaksi, jos velvoitetta ei ole täytetty tai sitä on rikottu ilman pätevää syytä.

Syytetyn suoja

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/76) 14 artiklan 3 kappaleen g kohdan mukaan jokaisella on oikeus tutkittaessa rikossyytettä häntä vastaan olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus olla todistamatta itseään vastaan on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/90, Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteeseen keskeisesti kuuluva yleisesti tunnustettu periaate.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu, että rikossyytteen käsitteelle on annettava itsenäinen, suoraan ihmisoikeussopimuksesta tulkittavissa oleva sisältö. Rikossyyte on ratkaisukäytännössä määritelty toimivaltaisen viranomaisen yksilölle antamaksi viralliseksi ilmoitukseksi siitä, että henkilön väitetään tehneen rikoksen. Esitutkinnan aloittaminen sen selvittämiseksi, onko henkilö syyllistynyt rikoksiin, tuo tutkittavalle syytetyn aseman Euroopan ihmisoikeussopimuksen mielessä (Tejedor Garcia v. Espanja 16.12.1997). Rikossyytteen tutkinnaksi on katsottu myös poliisin suorittama kuulustelu ennen kuin henkilön syyllistymisestä rikokseen on tehty ilmoitusta (Heaney and McGuinness v. Irlanti 21.12.2000).

Syytetyn oikeus olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamasta rikosta ei merkitse sitä, että syytetyllä olisi oikeus jättää noudattamatta kutsua saapua tutkintaan. Esitutkintalain 17 ja 18 §:n, poliisilain 39 §:n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 1 ja 5 §:n ja 8 §:n 2 momentin mukaan epäilty tai syytetty on velvollinen saapumaan poliisitutkintaan, esitutkintaan tai oikeuden istuntoon.

Syytetyn suojan ulottuminen ulosottomenettelyyn

Hovioikeuden toteamin tavoin on riidatonta, että vireillä on esitutkinta sen johdosta, että A:n epäillään syyllistyneen velallisen petoksiin aikaisemman ulosottomenettelyn ja konkurssin yhteydessä. Tutkittaessa mainittuja rikossyytteitä A on oikeutettu olemaan myötävaikuttamatta mahdollisen syyllisyytensä selvittämiseen.

Tehokas täytäntöönpano kuuluu osana oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Ulosotossa velallisen velvollisuudella myötävaikuttaa niiden seikkojen selvittämiseen, joilla on merkitystä täytäntöönpanon toteuttamisessa, on tärkeä merkitys. Omaisuuden salaaminen, perusteettomien velvoitteiden ilmoittaminen tai väärien tai harhaanjohtavien tietojen antaminen on säädetty rikoslain 39 luvun 2 - 5 §:ssä rangaistavaksi. Ulosottoviranomaisille annetut valtuudet vaatia velalliselta selvitystä hänen omaisuudestaan ja velvollisuuden tehostamiseksi käytettävät pakkokeinot on tarkoitettu tehostamaan täytäntöönpanoa. Vaikka ulosottoselvityksen antamiseen voidaan velvoittaa sakon uhalla ja tietojen salaamisesta tai väärien tietojen antamisesta voidaan tuomita rangaistukseen, ei velallinen täyttäessään lakiin perustuvaa velvollisuuttaan antaa täytäntöönpanoa varten tietoja omaisuudestaan ole ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettu henkilö, jonka väitetään tehneen rikoksen ja johon sovellettaisiin rikoksesta syytetylle taattuja oikeuksia.

Poikkeuksellisesti syytetyn oikeudella vaieta voi olla merkitystä myös ulosottoselvityksessä. Näin on ainakin silloin, kun on ilmeistä, että ulosottoselvitykseen ryhdytään, vastoin ulosottolain tarkoitusta, näytön saamiseksi aikaisempaa rikosta koskevan epäilyn tueksi. Tällöinkin ulosottovelallisen velvollisuudesta osallistua ulosottoselvitykseen kuitenkin seuraa, että velallisen on saavuttava ulosottoselvitykseen ja annettava siinä ne lain mukaan ulosottoselvityksessä annettavaksi määrätyt tiedot, joilla ei ole rikosepäilyn kannalta merkitystä.

A:n kieltäytymisoikeus

A on väittänyt, että häneltä vaaditun ulosottoselvityksen ainoana tarkoituksena oli hankkia näyttöä vireillä olevaan rikostutkintaan. Joka tapauksessa, kun esitutkinta ja ulosottoselvitys koskevat samoja asioita tai ainakin olennaisesti samoja seikkoja ja rikosepäilyn asianomistajat ovat ulosottomenettelyn velkojia, ulosottoselvityksessä kerrottua käytettäisiin näyttönä mainitussa rikosasiassa.

Ulosotossa oli A:lta perittävänä huomattava määrä velkaa. Ulosottomies on ilmoittanut, että ulosottoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, oliko A:lla omaisuutta, jota voitaisiin käyttää velkojen suorittamiseen, eikä hankkia tietoja vireillä olevaan rikostutkintaan. Pelkästään A:n ilmoittamien seikkojen perusteella ei voida päätellä, että ulosottoselvitystä olisi vaadittu muussa kuin ulosottolain mukaisessa tarkoituksessa. Kun A on kieltäytynyt ulosottoselvityksestä kokonaan, ei voida arvioida, olisiko A mainitun rikosepäilyn johdosta ollut oikeutettu joltakin osin kieltäytymään selvityksestä. Tässä asiassa ei myöskään voida ottaa kantaa siihen, miten ulosottoselvityksessä esiin tulevia seikkoja voidaan käyttää näyttönä mahdollisessa aikaisempaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä.

A on kieltäytynyt ulosottoselvityksestä kokonaan ja jäänyt siihen saapumatta. Näin tehdessään hän ei ole täyttänyt hänelle sakon uhalla asetettua velvollisuutta. Hän ei ole näyttänyt pätevää syytä kieltäytymiselleen. Sen vuoksi hänet voidaan tuomita uhkasakkoon. Hovioikeuden tuomitsemaa uhkasakkoa ei ole syytä alentaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Eeva Vuori, Mikael Krogerus ja Markku Arponen (eri mieltä). Esittelijä Kari Vesanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Vesanen, jonka ehdotus perustelujen ensimmäiseksi kappaleeksi oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, esitti, että muilta osin Korkein oikeus antaisi seuraavan ratkaisun.

Velallisen velvollisuus saapua ulosottoselvitykseen

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A on saapunut 19.6.2000 Helsingin kihlakunnan ulosottovirastossa toimitettuun ulosottoselvitykseen.

Hovioikeus on todennut, ettei rikoksesta epäillyn oikeutta olla todistamatta itseään vastaan voida pitää pätevänä syynä kieltäytyä saapumasta ulosottoselvitykseen.

Ulosottolain 3 luvun 34 §:n mukaan velallisen on ulosottomiehen kutsusta saavuttava ulosottoselvitykseen asuin-, koti- tai oleskelupaikkakuntansa ulosottomiehen virkahuoneeseen. Jos hän ei noudata kutsua ja on todennäköistä syytä epäillä, että hänen tarkoituksenaan on pakoilla ulosottoa, poliisin on ulosottomiehen kirjallisesta pyynnöstä noudettava hänet.

Mainitusta säännöksestä ilmenee, että velallisella on velvollisuus saapua ulosottoselvitykseen. Tämä saapumisvelvollisuus ei vielä merkitse velvollisuutta antaa ulosottoselvitys ja vastata ulosottoselvityksessä esitettäviin kysymyksiin. Saapumisvelvollisuudessa on kysymys samanlaisesta yleisestä velvollisuudesta, joka jokaisella on esimerkiksi esitutkintalain 17 §:n 1 ja poliisilain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Korkein oikeus katsonee, ettei tällainen saapumisvelvollisuus itsessään loukkaa velallisen oikeusasemaa, eikä tämän arvioinnin kannalta merkitystä ole sillä, onko velallinen rikoksesta epäillyn asemassa.

Velallisen velvollisuudesta antaa ulosottoselvitys

Hovioikeus on edelleen katsonut, ettei ulosottomenettelyssä tule lähtökohtaisesti soveltaa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990, ihmisoikeussopimus) 6 artiklan takaamia syytetyn oikeuksia ja ettei rikoksesta epäillyn oikeutta olla todistamatta itseään vastaan voida pitää pätevänä syynä kieltäytyä vastaamasta ulosottoselvityksessä esitettäviin kysymyksiin.

Asiassa on tältä osin ensiksi kysymys siitä, kuuluvatko ulosottoasiat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan.

Oikeuskirjallisuudessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ulosottoasioiden on katsottu lähtökohtaisesti kuuluvan mainitun 6 artiklan soveltamisalaan. Myöskään hovioikeus ei ole asiassa lausunut, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ei voitaisi sinänsä soveltaa ulosottomenettelyssä. Sen sijaan hovioikeus on mainitsemillaan perusteilla katsonut, ettei ulosottomenettelyssä tule lähtökohtaisesti soveltaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan takaamia syytetyn oikeuksia. Tämän vuoksi asiassa on tältä osin kysymys siitä, onko hovioikeuden käsitystä, jonka mukaan ulosottomenettelyssä ei ole kysymys syytetyn oikeuksista, pidettävä oikeana.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on esimerkiksi ratkaisuissa Funke v. Ranska (annettu 25.2.1993), Serves v. Ranska (annettu 20.10.1997) ja Garcia v. Espanja (annettu 16.12.1997) todettu, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklalle on annettava itsenäinen, suoraan ihmisoikeussopimuksesta tulkittavissa oleva sisältö. Ratkaisukäytännössä 6 artiklassa käytetyllä rikossyytekäsitteellä on yleensä tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen yksilölle antamaa virallista ilmoitusta siitä, että henkilön väitetään tehneen rikoksen.

Ulosottolain 3 luvun 33 §:n mukaan ulosottomies saa tehdä ulosottoselvityksen täytäntöönpanoa varten tarpeellisten tietojen saamiseksi. Ulosottoselvitys toimitetaan vireillä olevassa ulosottoasiassa yleensä silloin, jos ulosmittauksessa on syntynyt epäilys esimerkiksi siitä, että velallinen salaa varoja tai ei anna muutoin riittäviä tietoja, joita tarvitaan täytäntöönpanon suorittamiseksi. Ulosottoselvityksessä velallisen on myös annettava tiedot, jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, voidaanko omaisuutta peräyttää ulosottoon. Ulosottoselvitys liittyy siten nimenomaan täytäntöönpanon suorittamiseen. Sen luonnetta välineenä täytäntöönpanon kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi osoittaa myös se, että siihen ryhtyminen on ulosottomiehen harkinnassa ja että esimerkiksi ulosottoa hakenut velkoja voi esittää vain pyynnön ulosottoselvitykseen ryhtymisestä.

Ulosottoselvityksen saa toimittaa vain täytäntöönpanon kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi. Sitä ei näin ollen saa toimittaa täytäntöönpanolle vieraassa tarkoituksessa, esimerkiksi tietojen hankkimiseksi vireillä olevaa esitutkintaa varten. Tämän lähtökohdan noudattamisesta ulosottomies vastaa virkavastuullaan. Tästä seuraa, ettei velallista, jolle ulosottoselvitys tehdään, voida Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan pitää sellaisena ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuna henkilönä, jonka väitetään tehneen rikoksen, ja johon voitaisiin soveltaa syytetylle mainitussa artiklassa taattuja oikeuksia. Korkein oikeus hyväksynee hovioikeuden tältä osin tekemän johtopäätöksen.

Asiassa on tältä osin toiseksi kysymys siitä, voidaanko A:lla katsoa vireillä olevan esitutkinnan vuoksi olleen ulosottolain 3 luvun 40 §:n 2 momentissa tarkoitettu pätevä syy jättää velvoite täyttämättä ottaen huomioon, että A:n ilmoituksen mukaan esitutkinta ja ulosottoselvitys koskevat samoja asioita. Tästä Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Hovioikeus on todennut asiassa olevan riidatonta, että vireillä olevassa esitutkinnassa A:n epäillään syyllistyneen velallisen petoksiin ulosottomenettelyssä, jossa hänet on todettu 16.12.1994 varattomaksi, ja konkurssissa, johon hänet on asetettu 13.11.1995, ja että A:lle on tehty aiemmin ulosottoselvitys 5.12.1997.

Vireillä olevan esitutkinnan täsmällisestä sisällöstä ei ole esitetty asiassa selvitystä. Hovioikeuden riidattomiksi toteamien seikkojen perusteella on kuitenkin mahdollista, että vireillä oleva esitutkinta ainakin joltain osin koskee A:n väittämin tavoin samoja seikkoja, joista A:lle 19.6.2000 toimitettavaksi määrätyssä ulosottoselvityksessä olisi saattanut olla kyse.

Ulosottoselvitys ja epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta ovat toisistaan riippumattomia menetelmiä silloinkin, kun ne kohdistuvat samaan henkilöön. Mahdollisuus siihen, että velallinen ulosottoselvityksessä joutuu antamaan tietoja, joilla voi olla merkitystä myös esitutkinnassa, ei muuta ulosottoselvityksen tarkoitusta saada hankituksi tietoja vain vireillä olevaa täytäntöönpanoa varten. Korkein oikeus pitänee myös uskottavana ulosottomiehen ilmoitusta siitä, ettei kyseessä olevaan ulosottoselvitykseen ollut ryhdytty muussa tarkoituksessa kuin tarkoituksin saada täytäntöönpanoa varten tarpeellisia tietoja.

Viranomaisen toimintaa tai asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten mukaan ulosottomies voi olla oikeutettu tai velvollinen antamaan tietoja velallisesta. Tällainen lakisääteinen oikeus tai velvollisuus tietojen antamiseen ei loukkaa velallisen oikeusasemaa siten, että se voitaisiin ottaa huomioon arvioitaessa velallisen velvollisuutta antaa ulosottoselvitys.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 23 kohdan mukaan ulosottoselvitystä koskeva pöytäkirja on salassa pidettävä asiakirja. Ulosottoa hakeneella velkojalla on mainitun lain 11 §:n nojalla kuitenkin oikeus asianosaisena saada ulosottoselvityksestä tieto, jos se voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Mainitun 11 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan ulosoton hakijallakaan ei ole oikeutta ulosottoasian käsittelyssä laadittuihin muihin kuin velallisen taloudellista asemaa koskeviin tietoihin, jollei tietoja tarvita takaisinsaantikanteen nostamista varten. Mainitun lain 23 §:n 2 momentin mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. Pykälän 3 momentin mukaan edellä kerrottu henkilö ei saa käyttää salassa pidettäviä tietoja omaksi taikka toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Tällainen henkilö saa kuitenkin käyttää muita kuin asianosaista itseään koskevia tietoja, kun kysymys on sen oikeuden, edun tai velvollisuuden hoitamista koskevasta asiasta, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus on perustunut.

Korkein oikeus katsonee, että edellä kerrotut ulosoton hakijan oikeutta tiedon saantiin ulosottoselvityksestä ja tällaisen tiedon hyväksikäyttämisen rajoittamista koskevat säännökset suojaavat riittävästi velallisen oikeutta ulosottoselvitystä annettaessa.

Mainituin perustein Korkein oikeus todennee, että A:lla ei ole ollut pätevää syytä velvoitteen noudattamatta jättämiseen. Tämän vuoksi hänet voidaan tuomita asetettuun uhkasakkoon.

Uhkasakon määrä

Uhkasakon määrän osalta Korkein oikeus hyväksynee alempien oikeuksien perustelut.

Näillä perusteilla Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

Oikeusneuvos Arponen: Kihlakunnanvouti Kallion Korkeimmalle oikeudelle antamasta vastauksesta ilmenee, että A on sopinut asian velkojiensa kanssa maksamalla näille ulosoton kautta tietyn rahamäärän vapautuen loppuvelan suorittamisvelvollisuudesta ja että tarve antaa asiassa ulosottoselvitys on siten poistunut.

Uhkasakkoa ei voida tuomita maksettavaksi, jos velvoite on täytetty ennen tuomitsemispäätöksen antamista (esim. KHO 1962 II 252). Sen sijaan tuomitusta uhkasakosta ei vapauteta, jos tuomitsemispäätöksestä valitetaan ja asianosainen täyttää velvoitteensa ensi asteen tuomitsemispäätöksen jälkeen (esim. KHO 1966 II 45).

Uhkasakon tarkoituksena on saada asianosainen noudattamaan velvoitetta viime kädessä vankeuden uhalla. Maksamaton uhkasakko, jota ei ole saatu perityksi, on rikoslain 2a luvun 4 §:n mukaan muunnettava vankeudeksi. Tässä tapauksessa hakijat ovat luopuneet täytäntöönpanosta eikä velvoitetta antaa ulosottoselvitys enää ole. Tiedossa ei ole, onko ulosottoasia edes enää vireillä. Tilanne ei ole samanlainen kuin Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 1966 II 45, jossa asianosainen täytti velvoitteensa vasta tuomitsemispäätöksen jälkeen. Uhkasakko täytti tuossa tapauksessa tarkoituksensa. Tässä tapauksessa velvoitteen puuttumisen vuoksi ei enää ole perustetta eikä tarvetta painostaa A:ta uhkasakolla ja viime kädessä vankeudella täyttämään velvoitteensa. Yleensäkin on perusteltua suosia vapaaehtoisia täytäntöönpanoja, joissa velallinen ja velkoja sopivat asian keskenään ilman pakkotäytäntöönpanoa. Uhkasakon tuomitseminen sopimisen jälkeen maksettavaksi ei motivoisi velallista asian sopimiseen. Ulosottoselvityksen tavoitteena ei ole velallisen saaminen vankilaan, vaan velkojien tyydyttäminen. Kun A:n kohdalla tavoite on saavutettu, vapautan hänet tuomitusta uhkasakosta. Katson, että enemmän lausunnon antaminen asiasta raukeaa.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan pääasiasta hyväksyn esittelijän mietinnöstä otsikon Velallisen velvollisuus saapua ulosottoselvitykseen alla olevan osan.

Sen sijaan Velallisen velvollisuudesta antaa ulosottoselvitys totean seuraavan.

Uhkasakkoa ei voida ulosottolain 3 luvun 40 §:n 2 momentin mukaan tuomita maksettavaksi myöskään, jos asianosaisella on ollut velvoitteen noudattamatta jättämiseen pätevä syy, jolla tarkoitetaan hyväksyttävää syytä.

A:ta vastaan on vireillä esitutkinta, jossa hänen epäillään syyllistyneen velallisen petoksiin salaamalla omaisuuttaan aiemman ulosottomenettelyn ja konkurssin yhteydessä. Nyt kyseessä olevassa asiassa A:ta on vaadittu antamaan ulosottoselvitys vireillä olevassa ulosottoasiassa hänen taloudellisen tilanteensa ja omaisuutensa alkuperän selvittämiseksi. Ulosmittausvelkojat ovat samalla rikosasian asianomistajia. Esitutkinta ja ulosottoselvitys koskevat samoja seikkoja.

Kysymys on siitä, onko A:lla ollut hyväksyttävä syy velvoitteen noudattamatta jättämiseen sen vuoksi, että antaessaan ulosottoselvityksen hän tulisi samalla esittäneeksi todistelua rikoksista, joihin hänen väitetään syyllistyneen.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdan mukaan syytetyn vähimmäisoikeuksiin kuuluu olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lukuisten tuomioiden mukaan oikeus olla todistamatta itseään vastaan on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeistä sisältöä (esim. ratkaisut asioissa Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta 17.12.1996, Serves v. Ranska 20.10.1997 ja J.B. v. Sveitsi 3.5.2001).

Edellä mainitut sopimukset takaavat vain vähimmäisoikeudet. Suomen perustuslain 21 §:n säännös ei takaa pelkästään vähimmäisoikeuksia, vaan yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon. Perustuslain säännös antaa suojaa laajemmin kuin sopimusten mukaiset vähimmäisoikeudet.

Ulosottolain 3 luvun 33 §:n mukaan ulosottomies saa tehdä ulosottoselvityksen täytäntöönpanoa varten tarpeellisten tietojen saamiseksi. Ulosottoselvitys toimitetaan vireillä olevassa ulosottoasiassa yleensä silloin, jos ulosmittauksessa on syntynyt epäilys esimerkiksi siitä, että velallinen salaa varoja tai ei anna muutoin riittäviä tietoja, joita tarvitaan täytäntöönpanon suorittamiseksi. Ulosottoselvityksessä velallisen on myös annettava tiedot, jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, voidaanko omaisuutta peräyttää ulosottoon. Ulosottoselvitys liittyy siten nimenomaan täytäntöönpanon suorittamiseen. Sen luonnetta välineenä täytäntöönpanon kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi osoittaa myös se, että siihen ryhtyminen on ulosottomiehen harkinnassa ja että esimerkiksi ulosottoa hakenut velkoja voi esittää vain pyynnön ulosottoselvitykseen ryhtymisestä.

Ulosottoselvityksen saa toimittaa vain täytäntöönpanon kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi. Sitä ei näin ollen saa toimittaa täytäntöönpanolle vieraassa tarkoituksessa, esimerkiksi tietojen hankkimiseksi vireillä olevaa esitutkintaa varten. Tämän lähtökohdan noudattamisesta ulosottomies vastaa virkavastuullaan.

Ulosottoselvitys ja sen tiedot annetaan kuitenkin myös ulosottoa hakeneille velkojille. Tässä tapauksessa ulosmittausvelkojat ovat samalla rikosasian asianomistajia. Esitutkinta ja ulosottoselvitys koskevat samoja seikkoja, joten ulosottoselvitys liittyy vireillä olevaan esitutkintaan niin läheisesti, että katson esitutkinnassa noudatettavien Suomea sitovien KP-sopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteiden ulottuvan perustuslain 21 §:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeiden lisäksi myös ulosottoselvitykseen. Tästä seuraa, että A:ta, jota on vaadittu antamaan ulosottoselvitys, voidaan pitää sellaisena noissa sopimuksissa tarkoitettuna henkilönä, jonka väitetään tehneen rikoksen ja johon voidaan soveltaa syytetylle sopimuksissa taattuja oikeuksia.

Esittelijän mietinnössä mainittuihin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999; julkisuuslaki) säännöksiin sisältyvät vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto koskevat myös tämän asian ulosmittausvelkojia. He eivät saa julkisuuslain 23 §:n 3 momentin mukaan käyttää salassa pidettäviä tietoja omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Salassapitovelvollisuuden vastainen menettely on säädetty rangaistavaksi rikoslain 38 luvun 1 §:ssä.

Ulosottoselvityksen perustarkoituksena on saada selvitetyksi seikkoja, joita ulosottomiehen ohella myös ulosmittausvelkoja voi käyttää hyväkseen saataviensa perimiseksi. Julkisuuslain 23 §:n 3 momentissa onkin tätä tarkoittava nimenomainen poikkeus hyväksikäyttökiellosta. Sen mukaan asianosainen ja hänen edustajansa ja avustajansa saavat käyttää vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja, kun on kysymys sen oikeuden, edun tai velvollisuuden hoitamista koskevasta asiasta, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus on perustunut. Tällaisia asianosaisen samaa oikeutta, etua tai velvollisuutta koskevia asioita voi olla vireillä useampiakin tai tulla myöhemminkin vireille. Julkisuuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 30/1998 s. 85) on esimerkkinä mainittu, että ulosoton hakija voi käyttää ulosottoasiassa asianosaisena saamiaan tietoja takaisinsaantia tai konkurssia koskevassa, saman saatavan perintää koskevassa asiassa. Käsitykseni mukaan poikkeussäännös antaa ulosoton hakijalle mahdollisuuden käyttää ulosottoasiassa saamiaan tietoja esittäessään salattuun omaisuuteen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen velallisen petosta koskevassa rikosasiassa. On todennäköistä, että ulosottoselvityksessä selville saatuja seikkoja käytettäisiin samalla todisteina A:ta vastaan myös rikosasian syyllisyyskysymystä ratkaistaessa.

Suomessa vaadittaneen harvoin syytettyä itse rikosprosessissa todistamaan itseään vastaan, joten tyypillistä lienee juuri puheena oleva tilanne, jossa muussa menettelyssä syytetyltä hankittuja tietoja mahdollisesti käytetään todisteena rikosasiassa häntä vastaan, vaikka laissa ei olisi asiasta selvästi säädetty. Julkisuuslain säännökset eivät näyttäisi estävän sitä, että ulosmittausvelkojat voisivat, ainakin välillisesti, käyttää ulosottoselvityksessä A:lta saamiaan tietoja häntä vastaan todisteina rikoksista, joihin hänen väitetään syyllistyneen.

Tässä asiassa ovat vastakkain oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvat syytetyn oikeus olla todistamatta itseään vastaan ja velallisen velvollisuus myötävaikuttaa niiden seikkojen selvittämiseen, joilla on merkitystä täytäntöönpanon toteuttamisessa. Näiden perusoikeuksien punninnassa annan etusijan henkilökohtaiseen vapauteen kohdistuvalle syytetyn oikeudelle ennen omaisuuteen kohdistuvaa velallisen velvollisuutta.

Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999; verotustietolaki) 19 §:n mukaan verohallinto voi verotusta koskevien tietojen salassapitovelvollisuuden estämättä antaa yksittäistapauksessa pyynnöstä verotustietoja verovelvollista koskevine tunnistetietoineen syyttäjä- ja esitutkintaviranomaisille rikosten ennalta estämistä, selvittämistä sekä syytteeseenpanoa varten. Sen lisäksi verohallinto voi salassapitovelvollisuuden estämättä antaa lain 18 §:n 2 momentin mukaan omasta aloitteestaan syyttäjä- ja esitutkintaviranomaisille verorikoksen ja kirjanpitorikoksen esitutkintaa, syytteeseenpanoa ja tuomioistuinkäsittelyä varten tarvittavat verotustiedot. Verohallinnon oikeus antaa esimerkiksi esitutkintaviranomaisille verotustietoja on näin ollen säädetty laissa. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 23 kohdan mukaan ulosottoselvitystä koskeva pöytäkirja on salassa pidettävä asiakirja. Kun julkisuuslaissa ei ole ulosottomiehen osalta verotustietolakia vastaavia säännöksiä ulosottomiehen oikeudesta antaa ulosottoselvityksestä tietoja esitutkintaviranomaisille, tässä ratkaisussa ulosottoselvityksen osalta ottamaani kannanottoa ei voi soveltaa veroilmoitukseen.

Edellä mainituilla perusteilla päädyn siihen, että A:lla on ollut hyväksyttävä syy velvoitteen noudattamatta jättämiseen.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena vielä lausumaan uhkasakon määrästä ilmoitan olevani tältä osin samaa mieltä kuin enemmistö.